Hatusta nostettua

Kirjoittajaryhmässäni on tapana nostaa hatusta muutaman kuukauden tekstien aiheet etukäteen. Kukin aihe on kuvattu yhdellä sanalla. Toukokuun lappuseksi arpoutui RAUHA. Miten ajankohtainen, suuri sana. Ajatuksia ja tunteita, toivoa herättävä. Aiheesta riittää kirjoitettavaa, tuumasin. Mutta helpommin tuumailtu kuin kirjoitettu ilman että sortuu kliseisiin. 

Koetaanko rauha ainoastaan sodan vastakohtana, mietin. Päätin lähestyä aihetta omasta itsestäni käsin.

Tiedäthän tunteen, kun sinulle miltei elintärkeä ja mieluinen, hyvää oloa tuottava päivärutiini on poissa syystä  tai toisesta, ja kun sitten tauon jälkeen voit palata takaisin raiteille? Hengittää syvään ja todeta itsellesi siinä hetkessä, että tätä olen kaivannut ja näin on hyvä. 

Kasvu terhosta puuksi alkaa.
Toivottavasti se saa rauhassa juurtua.

Tunnetta voisi kuvata mielenrauhaksi pienessä mittakaavassa. Mielenrauha on jotain, mitä meistä jokainen kaipaa elämässään, arvelen. Mielenrauha tai tasapaino on sisäistä rauhaa, tyynnyttävä olotila. 

Metsän hengen ympäröimänä.

Ei ole kuitenkaan helppoa pysähtyä oman itsensä äärelle. Kuunnella ja kääntää katse omaan itseen. Olenko hieman itsekäs? Vastaan kieltävästi ja pudistan päätäni vahvistukseksi. Minä harjoittelen ja opettelen oman itseni hyväksymistä ja sitä, että en ole suinkaan valmis ja täydellinen kuten ei ole myöskään elämä. Olen keskeneräinen, eikä se haittaa. Se on inhimillistä.

Koivun elämää.

Itseensä voi oppia luomaan hyväksyvän ja rauhallisen suhteen, jossa voi sietää inhimillistä epätäydellisyyttäkin, sanoo tietokirjailija, kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio.

Koivun ja kiven keskinäinen rauha.

⁠Mutta pärjäänkö pelkästään sisäisessä rauhassani, riittääkö se? Ei, se ei riitä. Ilman toisten rauhaa ja rakkautta sekä hyväksyntää olen hukassa. Maaret Kallion sanoin: Me vaikutamme toinen toistemme rauhaan. Tässä mielessä rauha on suuri ja arvokas, merkityksellinen asia.

Menninkäisen valtaistuin?
Luonto yllättää.

Kun pääsin vihdoin tauon jälkeen metsäpoluille, rauha ympäröi minut tossunpohjia myöten. Metsä on minun mielenrauhaani. Jossain aiemmassa blogitekstissäni kuvaan metsää Luonnon Ateneumiksi. Ympärilläni taideteokset heräävät eloon ja kertovat tarinaansa. Luonnon äänet soivat. Taide-elämyksiksi en kaipaa sillä hetkellä muuta. Totean rauhassa, että tämä on totta elämässäni juuri nyt.

Hatunnosto rauhalle.

Luonnon siveltimestä.