Episodi pikkupihalla

Illan kastelukannukierroksella kannun kantelija on vähällä astua muhkean  ökkömönkiäisen päälle. Säikähdys lamaannuttaa molemmat liikkumattomiksi. Kannun kantajan huudahdus (huuto) purkautuu sanoiksi. No nyt ne ovat jo täällä! 

Siis NE espanjansiruetanat! Kännykkä taskusta ja macro-linssi esiin. Mönkiäinen jatkaa toukkamaista mateluaan välittämättä kameran räpsähtelystä ja luovii heinikon suojassa kohti kelokantoa.

Kummallisen näköinen otus. Paksu, muhkea pötkylä vempuilee eteenpäin, vaalea piikki takapäässä sojottaa napakasti ylös. Etupäässä komeilee kaksi tummaa ”silmää” molemmin puolin. Iho näyttää suomuiselta kuin käärmeellä. Pötkylä ei vaikuta etanalta... 

Kastelut jäävät sikseen. Etana-sivut on kaivettava esiin. Ei. Pötkylä ei ole etana, eikä varsinkaan espanjansiruetana. Helpotus. Mutta mikä se on?

Sitten toukkien maailmaan ja perhos-sivut ruudulle. Yökköset, kiitäjät, hiipijät, hämyköt... Näitähän on pilvin pimein, kannun kantelija huokailee. Kastelutauko taitaa venyä. No nyt, tuossa on näköinen. Horsmakiitäjä, Deilephila elpenor, ja sen toukka. Puutarhassa harmiton. Lienevätkö toukat koskaan harmittomia? Nehän popsivat kaiken vähänkin vihreään vivahtavan.

Horsmakiitäjän toukka

Mihin suuntaan?

Helpottava tieto mielessä kannun kantelija palaa tapahtumapaikalle. Toukka käpristelee kummallisesti kannon kupeessa. Muutama muurahainen töykkii sitä ja yrittää saada toukasta otetta. Mutta sitten yhtäkkiä toukka ottaakin spurtin avonurmikolle ja saavuttaa niittämättömän heinikon hetken kuluttua. Muurahaiset eivät ehtineet kutsua rykmenttiä apuun. Hyvä, hyvä. Toukka on turvassa.

Pikkupihan kasvit ovat saaneet vettä ja virvoitusta. Kastelija istuu tyytyväisenä terassin varjossa ja suunnittelee jo syksyn ja kevään istutuksia. Silmäkulmassa vilahtaa jokin. Laulurastas ilmaantuu heinäniityn reunalle. Pihan tuttu vieras hakee iltapalaa poikasilleen ja vähän omaan nokkaankin. Kastelija on vaihtunut katselijaksi, eikä hän rohkene liikahtaakaan.

Laulurastas hyppii, pysähtyy, pää kääntyilee. Hyppii, jähmettyy paikoilleen. Yhtäkkiä sillä on nokassaan muhkea iltapala. Katselija huolestuu. Niityn reunalla alkaa mieletön paiskonta ja ravistelu, joka muistuttaa melkein painiottelua. Laulurastas pistää menemään puolinelsoneita mennen tullen. Saalis parka kokee kovia, kun siitä irtoaa pätkiä. 

Katselija pidättää hengitystään. Nyt ei parane puuttua peliin, luonto hoitaa homman. Rimpuiliko toukka (jos se on sama toukka) turhaan muurahaisten kynsistä joutuakseen laulurastaan iltapalaksi? Surullista. Mutta laulurastaan perheessä iltapala on taattu.

Kun näytelmän esirippu on laskeutunut, katselijan on pakko kurkistaa sen taakse. Kyllä, toukasta on jäljellä enää rippeet. Tunnistettava toukan takapään vaalea piikki erottuu jäljelle jääneestä palasesta. Tämä yksilö ei ehtinyt edes kotelovaiheeseen. Elämä värikkäänä horsmakiitäjänä jäi siltä kokematta. Sellaista on toukan elämä.

Jos sinua kiinnostaa nähdä, miltä horsmakiitäjä näyttää, kuvia ja tietoa löydät esimerkiksi 

Ötökkätieto -sivustolta tai Suomen perhoset -sivustolta.