Myönteisiä kaikuja

Hei blogini lukija,

tovi on kulunut edellisestä kirjoitelmastani, kohta kolme kuukautta. Ajatuksissani on pyörinyt jos jonkinlaisia aiheita, mutta ne eivät ole osanneet muuttua sanoiksi asti naputeltaviksi. Yritän terästäytyä ahkerampaan kirjoittamiseen.

Juuri tänään mielessäni on toivo. Lainaan kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallion sanoja: ”Toivo on aavistus hyvästä”. Tähän ajatukseen mieluusti tartun.

Mitä toivo tarkoittaa? Sanana se selitetään suotuisan odotuksena ja toiveikkaana mielialana. Vahvistan ja maistelen sanan merkitystä ääneen: TOIVO. Kyllä, sen kaiku syvenee ja resonoi hyvällä tavalla. Kaikuun vaikuttaa vahvasti tietenkin vallitseva tilanne maailmalla. Huoli ja hätä on tullut arkeen ja ajatuksiin.

Pääsin eilen pitkästä aikaa metsälenkille, talvisille poluille. Metsän hiljaisuus rauhoitti, jälleen kerran. Polkujen leveydestä ja kunnosta päättelin, että metsään on tehnyt monen muunkin mieli. Saimaata peittävä lumi kimalteli auringonvalossa. Ladut ja polut risteilivät rantoja myötäillen. Pysähdyin kuuntelemaan kallion laelle: alhaalla järviruokojen tupsut kahisivat, heittivät varjoja lumen pintaan ja tekivät lumivalkean eläväksi, mäntyjen latvuksissa tuttu humina, puiden runkojen rapse, tikan naputtelu. Oli huokaistava syvään ja vedettävä hapekasta ilmaa keuhkoihin. Välillä tuntui kuin metsäkin pidättäisi hengitystään ja odottaisi. Odottaisi mitä? Havahduin, kun puun latvasta putosi lumikokkare hangelle muutaman metrin päässä. Hei, tietysti se odottaa kevättä tulevaksi! iloitsin. 

                                                                    

Keväässä on myönteinen kaiku. Kevät on valoa, kevät on uutta kasvua. Kevät on hiirenkorvia. Keväässä on voimaa. On lohdullista ajatella, että keväässä on myös toivoa.

Ruokomusiikkia

Kettuko juossut yli järven?