Tuleva saa odottaa, nyt on kesä!

Istun ulkona ja kirjoitan. Kesä on tullut, vihdoinkin. Tuntuu kuin juuri tämä kesä ja sen alku ovat erityisen merkityksellisiä. Raskaat ja haastavat poikkeusajat vähitellen hiipuvat, toivottavasti. Uskallamme taas elää.

Sinisiipisten heimoa...

Taustalla soi. Pitkin aamua mustarastas on pitänyt lippua korkealla – hei, täällä laulan minä! Kuinka sillä riittääkin energiaa. Keltasirkku, pajulintu, punakylkirastas ja laulurastas piipahtavat silloin tällöin laulamassa oman säkeensä, kauempana käki, lähellä palokärki. Liekö poikanen vielä, kun ääni kuulostaa niin vaimealta ja varovaiselta? Laulavat kesää tulevaksi, arvelen. Ajatuksiin hiipii jo haikeus. Syksyllä linnut vaikenevat, aamukonsertit loppuvat, huomaan ajattelevani ääneen. Syksyyn on vielä matkaa. 

Puna-ailakki hehkuu

Mutta tulevaa syksyä odotan jännityksellä. Pientä kihelmöintiä ja perhosia vatsassa. Yksi haaveistani on toteutumassa, sillä syksyllä ilmestyy ensimmäinen lastenkirjani. Parin vuoden uurastus on melkein maalissa. Kuvataiteilija Maire Pyykön siveltimestä kirjan tarina on saanut uuden ja värikkään ulottuvuuden. Sen verran voin tässä vaiheessa paljastaa tarinasta, että siinä seikkaillaan pohjoisen pallonpuoliskon hyisillä vesillä. Ehkä tuonnempana on luvassa lisää kurkistuksia tarinaan.

Suo-orvokki Viola-perheestä

                                                                Vaivero - suon kaunotar

                                                                 

Mustarastas on edelleen äänessä. Se on vaihtanut puuta ja oksaa tuon tuosta ja jatkanut taas luritteluaan. Taivaalla seilaa poutapilviä. Tänään on ihana alkukesän päivä. Tuleva saa hetken odottaa. Kunhan se tulee. 

Unelmia poutapilvissä