Kohtuutta kohti

Yhteiseloa
Useassa blogitekstissäni pääosassa ovat lähitienoon luontopolut, metsä, Saimaan ranta ja sen kalliot, lähiluonto. Ihmettelen luonnon monimuotoisuutta, yksityiskohtia, joita luonto on muovannut jäljittelemättömiksi taideteoksiksi. Olen jopa oppinut tunnistamaan minulle ennen tuntemattomia kasveja ja lintuja. Haastoin itseni tänä keväänä tunnistamaan yhden uuden lintulajin äänen perusteella. Ja arvatkaapa. Rima on ylitetty jo ennen kesää! Punakylkirastaan lurittelu erottuu kirkkaana ja selvästi. Bonuksena tunnistan nyt myös tiltaltin tiukutuksen. Toivon lisää bonuksia tälle kesälle. 


Muutama viikko sitten lähistöllä kuului koneen jyskettä, ja puut kaatuivat rysähtäen. Metsäkone liikkeellä. Onko täällä talousmetsiä? Vanhaa metsää ainakin. Kysymysmerkit leijuivat ilmassa, näyttivät hieman säikähtyneiltä. Kun seuraavana päivänä suuntasimme tavalliseen tapaan tutulle metsäpolulle, järkytys oli päällimmäinen tunne polun alkupäässä. Edessämme oli surullinen näky. Viis mustikkamättäistä, viis sienimaista, viis lakka-apajista. Kaunis metsä oli poissa. Tilalla puupinot, moton mylläämä metsänpeitto. Polkua ei enää ollut. Monen lähiasujan mieluinen luontoreitti oli parturoitu kaljuksi. 

Jätän ottamatta kantaa talousmetsistä käytävään keskusteluun. Asiantuntemukseni on siihen olematonta. Toivon toden totta, että tilalle istutetaan uutta metsää. Mutta mikään ei korvaa menetettyä vanhaa puustoa, eliölajeja, ajastaikaa syntynyttä metsänpeittoa. 


Parturin jäljiltä
Nyt muutaman kerran loikittuamme kantojen, puun säpäleiden ja risujen yli parturoituun pohjaan on alkanut muodostua uusi polku. Luonnossa kulkijat eivät ole luovuttaneet. Reitiltä pääsee edelleen metsään ja rannoille, mutta metsän raja on kauempana. Mietin, kuinka käy vaateliaiden eliölajien, joiden elintila ja monimuotoinen ympäristö on kaventunut. Käyn yksinpuhelua itseni kanssa. Monologi jatkuu edelleen mielessäni.  


“Toisaalta kaikki ihmisen toiminta ei aina ole automaattisesti haitaksi luonnolle, vaan suuri merkitys on sillä, missä mittakaavassa ihminen toimii. Avainsana on kohtuus”Näin kirjoittaa Juha Kauppinen kirjassaan Monimuotoisuus. Hänen mielestään emme nyt onnistu kohtuudessa, emme Suomessa emmekä maailmassa. Teos hätkähdyttää, herättää tällaisen luonnonystävän. Miksi meidän on vaikea ymmärtää, että olemme osa luonnon monimuotoisuutta? Suojelemalla ja säästämällä eliölajeja voimme estää luonnontilaisen luonnon vähenemistä, kohtuudella. Niin yksinkertaista se on. 


Saimaa sinisenä

Jälkikommenttina kerron, että yllätyin iloisesti alkuviikon aamuisella luontolenkillä: hakkuualueelle on istutettu puun taimia! Homma on siis hoidettu hyvin, eikä sillä liene mitään tekemistä toiveeni kanssa. Asiansa osaava metsänomistaja. Metsänpeitto on saanut kasvatettavakseen uutta puustoa.
Käenkaalin kurkotus tuoreiden
puun taimien suuntaan

Alla oleva linkistä blogin “Mitä luen” -sivulle. Sivulla kerron lisää kirjasta  Monimuotoisuus, kertomuksia katoamisista. 

Mitä luen -sivulle, ole hyvä.

 

 

 

Kommentit

Myös näitä luetaan

Seuraa Sanapisaroita-blogiani Blogit.fi:ssä