Pöytälaatikko

Metsäkurjenpolven vaaleaa
eleganssia

Metsäkurjenpolven väri vaihtelee

Pöytälaatikko uhkaa, jos kirjoittajan teksti ei ylitä julkaisukynnystä eivätkä kustantajat vakuutu tekstin ainutlaatuisuudesta. Tekstin hylsylle on lukuisia syitä kuten me sanojen kanssa puuhastelijat niin kuin myös ammattikirjailijat saamme tuta tekstejä tarjotessamme.

Puhutteleeko teksti? Onko tekstissä voimaa ja syvyyttä? Entä kaikupintaa? Olemme villakoiran ytimessä niin kirjoittajan kuin kustantajienkin näkökulmasta katsottuna. Kustantajat miettivät tietysti ennen kaikkea myös rahallista puolta. Hylätty teksti palaa sylttytehtaalle hiottavaksi ja pilkottavaksi. Parhaassa tapauksessa teksti saa uuden entistä ehomman elämän ja puhuttelee lukijoitansa kansien välissä. Mutta vaarana on edelleen, että teksti päätyy pöytälaatikkoon. Ehkä se on hyväksi, ehkä juuri sen tekstin aika ei ollut vielä.

Mikä neuvoksi? Kirjoittajalla ja tekstintekijällä on (palava) halu ja tarve kirjoittaa. Tätä väittämää on yksinkertaisesti vaikea kumota, kun puhutaan kirjailijoista ja kynänkäyttäjistä tai yleensä luovan työn tekijöistä. Nykyajan meininki heittää kuitenkin haasteita ja kapuloita julkaisemisen tielle. Toisaalta, tai ehkä juuri näiden haasteiden vuoksi tässä ajassa kirjoittajien on ollut pakko löytää uusia ja erilaisia tapoja tuoda tekstejään julki ja esille. Nyt tarvitsemme mielikuvitusta ja luovuutta ihan oikeasti. 

Sulkuportit

Juttu harrastelehteen sydäntä lähellä olevan harrastuksen tuomista kokemuksista, juttu yhteisön jäsenlehteen, tarinoita omaan blogiin tai kotisivulle, osallistuminen kirjoituskilpailuun. Jotkut ovat ryhtyneet julkaisemaan blogissa tekstejään jatkokertomuksena, kun tekstille ei ole löytynyt kustantajaa. Mutta näistä pirstaleista ei vain ole tulonlähteiksi. Lehtiin voi tarjota kolumnejaan, joskus niistä maksetaankin. Ammattikirjoittajien ja -kirjailijoiden, asiantuntijoiden, toimittajien ja freelancerien julkaisukanavat ovat toinen juttu. Kanavien sulkuportit aukeavat heille helpommin.

Kanavassa. Aukeavatko portit?

On sitten aivan eri asia, kuinka kauan oman itsensä iloksi -kirjoittaminen tyydyttää sanataiteilijaa. Meihin on rakennettu sisään tarve saada tunnustusta omana itsenämme. Eikös? Tunnustuksen kaipuu ei ole pelkästään ulkoista hyväksyntää, vaan myös sitä, keitä me olemme kokonaisuutena. Vaikka olemme yksilöitä, olemme osa yhteisöä ja kasvaneet vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Laveasti ajatellen meissä vaikuttaa yhteisö, oli se sitten perhe, sukulaiset, ystävät, lukijamme, jopa yhteiskunta. Tarvitsemme yhteisömme tukea ja kannustusta, vuorovaikutusta, ajatusten ja kokemusten vaihtoa, neuvojakin. 

Kirjoja kirjoitetaan julkisuuteen, ei pöytälaatikkoon.
Tämä ajatus herättää ristiriitaisia tuntoja. Tekisi mieleni kohottaa sarkasmisilmäkulmaa ja kysyä: Niinkö? Tämän väittämän turvin kuitenkin sparraan itseäni etsimään uusia näkökulmia kirjoittamiseen. Kun tekstejä syntyy, saa pöytälaatikko täytettä. Sitten kun aika on, ehkä kanavien portinvartijat ovat hereillä.

Sanapisaroita

                                             

                                Ehkä

                         Tänään taivas yllättää. Kirjapilviä!
                         Ropisee. Sataa. Kirjaimia!
                         Kiiruhdan. Ämpäri käteen!
                         Kirjaimia poimimaan.
                         Sanoiksi, lauseiksikin asti!
                         Ilmasta nappaan! Kevyesti.
                         Ennen kuin koskettavat maata.
                         Ennen kuin haudataan.
                         Mullan alla eivät ketään ilahduta.
                         Paitsi muistoissa.
                         Ehkä.

                                                         © Pirjo Ahlberg