Sanapalloja

Kerälöisitkö tämän, pyysi kolmevuotias ja pyöräytti syliini mytyn, joka hetki sitten oli toimittanut lankakerän virkaa. – Se ei enää toimi, hän jatkoi hieman närkästyneenä. Jaa-a, että kerälöisinkö. Kuulin sanan ensimmäistä kertaa, mutta ymmärsin kyllä heti, mitä pikkuinen tarkoitti. Johdonmukaista ajattelua, kerähän kerälöidään. Silti kolmevuotiaan näppärä sanavalinta yllätti.

Koska minua kiehtovat sanat ja niillä leikittely, nappasin uteliaana kirjahyllystä tiiliskivellisen sanojen selityksiä. Timo Nurmen Suuri suomen kielen sanakirja kuvaa kerä-sanaa näin: langasta tai muusta sellaisesta keräämällä muodostettu pallo. Hämmentävää. Minä olen tottunut keräämään kaikenlaista, marjoja, sieniä, kiviä, oksia, muistoja, sanoja, roskia. Voisikohan niitä yrittää kerätä pallon muotoon, niin että muodostuisi kivipalloja, oksapalloja, sanapalloja, sienipalloja, muistopalloja?

Karhut tanssivat kattilassa

Juoksutan ja pyöritän ajatusta edelleen. Mutta mihin suuntaan? Nakkaisinko sanapallot koriin tai vaikkapa kattilaan? Niiden seuraksi muistopallot, ehkä vielä kivi- ja oksapallot rouhentamaan seosta? Mieleeni tulee Gustave Flaubertin ajatus kirjoittajan ilmaisun vaikeudesta: Kieli on kuin rämisevä kattila, jonka metelissä karhut tanssivat, kun haluaisimme saada tähdet heltymään. Mikä tarkoittanee sitä, että sanamme eivät koskaan täysin tavoita sitä, mikä elää sydämissämme ja mikä kuvaa todellista ideaamme. Mutta yrittänyttä ei laiteta, sanotaan. Joten annetaan karhujen tanssia. 

Sitten vaan odotan, että pallot alkavat rämistä ja kolista kattilan reunoja vasten ja että ne hioutuvat vähitellen toistensa lomiin. Kaikin mokomin säröt ja sirut, oksan pätkät saavat kietoutua yhteen. Kun aika on, valmiit ja juuri oikeat sanat singahtelevat kattilasta, eikä minun tarvitse kuin kerätä tai ’kerälöidä’ sanat kiehtovaksi lausenauhaksi tarinaani, joka saa tähdetkin heltymään.

Ihan innostun tuosta kattila ja pallo -tekniikasta! Avittaisiko se hiljakkoin löytämäni jo unohtuneenkin tarina-aihion setvimisessä? Aihio on luonnosteltu söheröiseksi miellekartaksi, jonka oli aikanaan tarkoitus palvella tarinan runkona. Saisiko siitä kerälöimällä jotain tolkkua? 

Mytty kädessäni alkaa muistuttaa lankakerää. Pienet kädet odottavat malttamattomina. Kun vihdoin ojennan lankakerän takaisin, sitä tarkastellaan arvioivasti. – Hyvin kerälöity! kirkas ääni ilmoittaa. Iloinen hymy ja kiitos vielä kaupan päälle. Tarvitsenko enää parempaa kannustusta? Söheröiseksi raapusteltu miellekartta esiin ja kerälöimään!

Mitä tästä opin? Ole avoin hetkelle, yllätyksille.