Jään laulu

Ahavatuuli puhaltaa yli jään ja pyöräyttää ilmaan lumipyryn. Katselen ympärillä sakeana levittäytyvää lumiaavikkoa. Taivaankansi piilottelee pilvipeiton alla. Vähitellen lumihiutaleet laskeutuvat takaisin jään pinnalle vaaleaksi vaipaksi, ja ilma alkoi seljetä.

Nyt ei tarvinnut muuta kuin odottaa, että pilvet väistyisivät. Odottaa, että taivaankansi muuttuu yölliseksi tähtien kirjokanneksi, jota Pohjantähti kannattelee. Se loistaa muita tähtiä kirkkaampana öisen taivaan keskipisteenä. Pohjantähdestä on tullut ystäväni, jonka näkeminen ja läsnäolo valaa rohkeutta tekemisiini tai tekemättä jättämisiin. 

Roso jään pinta tuo muistikuvan rakkaasta vanhuksesta. Hän kertoi ajasta, jolloin taivasta kannatteli vahva taivaannaula, Pohjantähti. Se sananmukaisesti naulasi ja kiinnitti taivaankannen maailmanpilariin, jota muut tähdet ja koko maailma kiersivät. Näin maa ja taivas pysyivät ikuisesti yhteydessä. Mutta taivas on viisaampi maata, vanhus sanoi minulle. Niin, vain taivas sen tietää, jatkan ajatuskulkua mielessäni.

 

Mutta jos tässä ajassa taivasta ja maata yhdistäisi kaikkitietävä ja kaiken näkevä maailmanpylväs, riittäisikö sillä ymmärrystä maan asukkien lyhytnäköiselle touhulle? Lähtisikö pylväästä hätäviestejä maahan ja vilkuttelisiko se punaisia valoja? Käyttäisikö se viisaamman auktoriteettia ja jylisisi: ”Nyt riittää”! Tuskinpa jylinällään olisi vaikutusta nykyihmiseen. Ennen muinoin neuvot olisivat saattaneet tulla kuulluksikin. Käsitys maailman järjestyksestä kun tuolloin oli yksinkertaisempi.

Pilviharso on asettunut taivaankannen peitoksi, eikä Pohjantähti näe minua. Ehkä se on tavoittanut ajatukseni, lohdutan itseäni. Kuuntelen, kun jään kansi laulaa. Matalat, kumeat soinnit rytmittävät hentoa ritinää. Ajattelen mieluusti, että Pohjantähti-ystäväni on kuulolla ja lähettää viestin jään laululla.  

Jätän jään ja lumiaavikon ja jatkan matkaani ratisevassa metsänpohjassa. Pakkanen on kuorruttanut sammaleet, kannot ja risut kuuralla. Sammalikon tuoksu pöllähtää nenään, sekin kylmään kangistuneena. Taskulampun valokeila pyyhkii polkua edeltäni. Jokin rasahtaa varvikossa. Tuttu rasahdus, tuttu polku. Pohjantähden polku. Taivaankannen alla.