Bilettävä poro

Kirjoittajaa mietityttää ja huolestuttaa usein ajatus siitä, onko hänellä tarpeeksi sanottavaa. Kantaako idea, joka sytytti kipinän ryhtyä naputtelemaan sanoja lauseiksi? Täyttyvätkö sivut yksi kerrallaan luvuiksi, jopa kirjaksi asti? Kirjoittaja epäilee, kiinnostaako aihe ketään, edes mahdollista kustantajaa. Epäilyksen nuolet sinkoilevat eikä orastava teksti saa siipiä.

Ehkä tässä kohden ja aika ajoin kirjoittajan on hyvä unohtaa kirjoittaminen ja sanoa käsipäivää todellisen elämän kanssa. Unohtaa paperielämä, nähdä ja kuulla, haistaa ja maistaa, tuntea. Neuvo osoittautui tämän kirjoittajan parhaaksi mahdolliseksi mielen ja kielen virkistäjäksi. 

                                                                  *

Joulukuun ensimmäisen adventin askareisiin perheessämme on kuulunut perinteisesti ensimmäisten joulutorttujen leipominen. Tällä kertaa taiteilimme niitä yhdessä lapsenlapseni kanssa. Kaulin, paljon kokenut taikinapyörä, luumuhillo, kananmuna ja kaupan valmiit taikinalevyt odottivat leipojia.  Taikinapyörä herätti ihmetystä: - Mihin tuota tarvitaan? 

Selitin, että sillä tehdään kauniit reunat tähtitorttuihin, ja että sillä tavalla olen tortut aina tehnyt.

     – Joo, tehdään vaan. Mutta tee sinä tähtitorttuja, minulla on omat ideat, kuului diplomaattinen vastaus.

    Ja niin taikinalevyt jaettiin tasan kummallekin leipojalle. Näppärät pikkukädet muotoilivat taikinaneliöistä enkelin, lahjapaketin, tähden, joulupukin asun, bilettävän poron… Kynttiläkin taisi ehtiä vielä joukkoon. Katsoin hämmästyneenä torttumuotoilua. Kuinka mutkattomasti taikina taipui uusiin muotoihin. Ja kuinka ilmiselvää oli, mitä mikin hahmo esitti.

Sen kun vaan ideoi!

Katsoin omia aikaansaannoksiani – melkein täydellisiä tähtitorttuja kuten ennenkin röpöreunoineen päivineen. Eipä niissä mitään vikaa ollut, mutta…

    – Eiks nämä minun olekin upeita?! Näinkin voi tehdä torttuja. Sen kun vaan ideoi! hän sanoi ja esitteli taideteoksiaan.

Niin, sen kun vaan. Ideoi. Perinteinen torttujen leipomishetki vei kirjoittajan sivuraiteelle alkuperäisen orastavan tekstin aiheesta. Mutta ei sen väliä. Uutta tekstiä alkoi syntyä kaulimen ja taikinapyörän, pikkuleipurin mielikuvituksen ja yhdessä tekemisen ansiosta. Tämän vuoden ensimmäisen adventin tortuissa tuoksui, maistui ja ennen kaikkea näkyi lapsen kahlitsematon ja avoin ote. 

                                                                        *

Jutun juju

Mutta mikä on tämän jutun juju kirjoittajan kannalta? Ehkä jujuja on enemmänkin.

Yksi ajatus on, että kirjoittajan on ennen kaikkea kirjoitettava siitä, mitä näkee ja kuulee ja mitä tuntee sisimmässään tärkeäksi. Todellisen elämän kokemukset, olkoonkin sitten joulutorttujen leipomista tällä kertaa, herkistävät tavoittamaan sellaista, joka on piilossa muistojen ja ajatusten seinän takana. Se ei onnistu aivan helposti. Kun sitten pääsee oman itsensä ytimeen, se tuottaa tulosta. Kirjoittajan on mahdollista tarjota jotain rehellistä. Aitojen kokemusten ja tunteiden synnyttämiä kielikuvia, joita kirjoittaja käyttää tekstinsä rakennusaineina.